tiistai 3. maaliskuuta 2009

Kirjojen ihana maailma!

Nyt tuntuu, että olisi todella paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa...... mutta valitsen tähän päivään kirjojen maailman ja lasten ohjaamisen sinne!!
Itse rakastan kirjoja ja olen aina ollut vannoutunut niiden puolestapuhuja.
Vanhemmilla, lapsen kummeilla, tädeillä, sedillä, enoilla ja yleensä ottaen kaikilla sukulaisilla ja ystävillä pitäisi edes kerran tehdä jotain tämän asian hyväksi.
Tällä tarkoitan sitä, että edes kerran lahjaa ostaessasi, hanki lapselle kirja!!!
Se, minkä ikäinen lapsi on, ei ole mitään merkitystä. Vaikka lapsi ei olisi syntynytkään, se ei vaikuta asiaan. Monet lukevat ääneen syntymättömälle lapselleen ja näin lapsi oppii jo ennen maailmaan tuloaan siihen, että tutun äänen lukiessa on turvallinen olo ja se rauhoittaa.... vaikka vauva ei tietenkään ymmärrä luettua tekstiä! Mutta se ei olekaan tässä olennaista.
Kun lapselle luetaan ääneen, hän kokee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi. Hän pääsee aivan uuteen maailmaan, jossa mielikuvitus tekee töitä ja tätä taitoa hän tarvitsee tulevaisuudessa.
Lisäksi lapsi oppii kieltä ja myös käyttämään sitä mahdollisimman monipuolisesti.
Edistät myös hänen haluaan oppia lukemaan ja sitä kautta valitsemaan omat kirjansa ja niiden kautta avautuvat maailmat.
Ei tarvitse varmaan erikseen sanoa, että tästä on myös todella paljon hyötyä koulunkäynnissä ja opiskelussa. Lukeminen ei ole mikään pakko, vaan nautinto ja hyöty!

Tämän takia valmistan personoituja lastenkirjoja, joita löydät osoitteesta www.lastensatu.fi
Tarinoissa, lapsi itse on seikkailussa tai ratkomassa ongelmia ja näin hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän oppii ajattelemaan selviävänsä " pahoissakin " olosuhteissa. Toisten auttaminen, sekä kotipaikan ja perheen tai ystävien arvostus on myöskin opeteltavia asioita, joita haluan kirjoillani edistää.

Loppuun minun on otettava vielä esille ajankohtainen asia, koska kuuntelin juuri uutisia, jossa kerrottiin painettujen lehtien pitävän pintansa netin rinnalla.
Olen siitä todella iloinen, koska näinhän on käynyt myös kirjojen kohdalla, vaikka internetin saavuttua sanottiin, että kukaan ei kohta lue kirjoja.
Ymmärrän erittäin hyvin, että henkilöt jotka tekevät töitä päivät pitkät tietokoneen kanssa, eivät halua avata sitä enää vapaa-ajalla, vaan ottavat mieluimmin lehden tai kirjan käteensä.
Eli..... LUKEMINEN KANNATTAA AINA :)



Ei kommentteja: