
Kirjan ja tarinan juoni
Kirjan päähenkilö on käymässä merenrannalla ja mukana ovat myös hänen 2-3 rakasta ystävää tai sukulaista. (päähenkilönä kirjaamasi lapsi nimellään, sekä hänen 2-3 ystävää tai sukulaista).
Päähenkilö (sinun lapsesi, kummilapsi tai lapsenlapsi) kerää matalassa rantavedessä värikkäitä simpukankuoria, kun hänen olalleen koputtaa kaunis merenneito.
Merenneito on hyvin onneton, koska merikäärme Elektra on ottanut hänen isänsä vangikseen.
Yhdessä päähenkilö (sinun lapsesi, kummilapsi tai lapsenlapsi) sekä pieni merenneito päättävät merenneidon ystävien avulla pelastaa meren kuninkaan ilkeän merikäärmeen vankeudesta.
Matkalla merikäärmeen luolalle he tapaavat kaksi leikkisää, kikattelevaa delfiiniä, jotka lähtevät mukaan pelastusoperaatioon. Lisäksi monet muut meren eläimet haluavat auttaa.
Lähestyessä luolaa meri muuttuu kylmäksi ja tummaksi. Päähenkilö (sinun lapsesi, kummilapsi tai lapsenlapsi) toivoo rakkaiden ystäviensä /sukulaistensa olevan hänen mukanaan.
Elektran kotiluola on uponneessa merirosvolaivassa ja sen sisäänkäyntiä vahtii kaksi valtavaa haita!
Kirjan päähenkilö kertoo meren eläimille pelastussuunnitelman, jonka mukaisesti kaikki alkavat uida haikalojen ja käärmeen ympärillä kuin ampiaisparvi. Näin päähenkilö pääsee livahtamaan merenneidon isän luo ja vapauttaa hänet kahleista.
Kaikki ovat hyvin iloisia ja onnellisia. Merenneito ja hänen isänsä pohtivat miten voisivat kiittää päähenkilöä (sinun lapsesi, kummilapsi tai lapsenlapsi).
Niin he keksivät järjestää hänen kunniakseen juhlat, jossa päähenkilö kruunataan ja nimetään kuninkaallisen suvun jäseneksi. Juhliessa päähenkilö ajattelee 2-3 ystävänsä/ sukulaisensa olevan hänestä hyvin ylpeitä!
Merenneito toivoo ja anelee, että kirjan päähenkilö jäisi asumaan heidän luokseen, mutta tämä kertoo missä asuu ja siellä olevan hänen kotinsa. Mutta lupaa kyllä käydä vieraisilla.
Kotona hän kertoo ystävilleen / sukulaisilleen ihmeellisestä seikkailustaan.
Personoitu, henkilökohtainen satukirja ja tilauksessa kirjattavat tiedot
Etunimi ja sukunimi ovat pakollisia tietoja.
Kuten myöskin lapsen ikä ( kuukausina, mikäli alle vuoden)
Kotipaikka
2 tai 3 ystävää/ sukulaista
Tervehdys tai toivotus kirjan saajalle
Kirjan antaja/antajat
Vuosiluku tai päivämäärä
Kaikki edellä mainitut tiedot kulkevat tarinassa mukana.
Pieni Merenneito- kirja
Pieni merenneito -kirja soveltuu isommallekin lapselle tai lapsenmieliselle aikuiselle ;)
Kirjoja voit tilata osoitteesta www.lastensatu.fi
Esittelyssä;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti